Veneen miehistö: Juha ja Tarja - kotkalaispariskunta 50+

Tarkoituksena on viettää vuorotteluvapaata purjehtien, ilman ennalta laadittuja aikatauluja ja määrättyä päämäärää. Veneemme, vaikka onkin lujaa tekoa ja huolella varusteltu monin eri tavoin, asettaa omat rajansa sille maailmanpiirille, johon matkamme johtaa. Tavoitteenamme on löytää meille uusia paikkoja ja kohdata ihmisiä saman harrastuksen piiristä. Blogimme tarkoituksena on vapaamuotoisesti kertoa lukijoille niistä tapahtumista ja tunnelmista, joita matkalla kohtaamme.

Olkoon meidänkin ohjenuorana Vandaalien kuninkaan miehistölleen antama ohje "...tuulen mukaan kohti sitä rantaa, jota meidän Herramme on päättänyt rangaista...".

tiistai 4. lokakuuta 2011

28.9. - 4.10. Playa Blanca, Lanzarote

Lanzaroten pohjoispäässä on mielenkiintoinen nähtävyys nimeltään Mirador del Rio. Kyseisellä paikalla, joka on 500 metriä lähes pystysuoraan merenpinnasta nousevassa kalliorinteessa, on alunperin ollut pieni linnoitus ja tykkipatteri suojaamassa saarta merirosvojen hyökkäyksiltä. Espanjalainen arkkitehti Manrique suunnitteli sinne v. 1974 kallioon upotetun todella tyylikkään näköalapaikan ja ravintolan, josta aukeaa upea näkymä pohjoiseen Isla Graciosan saarelle. Saaren erottaa mantereesta vain muutaman metrin syvä ja noin puoli mailia leveä salmi. Näköalapaikka sulautuu niin täydellisesti kalliorinteeseen, että se on vaikeasti havaittavissa mereltä päin. Em. arkkitehti ja taiteilija Cesar Manrique on syntynyt Lanzarotella ja on vaikuttanut merkittävällä tavalla saaren arkkitehtuuriin.

Isla Graciosan satama
Portugaliin 550 mailia
Kun saavuimme Lanzarotelle, tarkoituksena oli mennä Isla Graciosan marinaan. Koska meillä ei ollut etukäteisvarausta, käännytettiin meidät pois satamasta ja neuvottiin ankkuroimaan sataman länsipuolella olevaan poukamaan Playa Francesaan.

Ankkuripoukama marinan vasemmalla puolella
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Lanzaroten pääkaupungissa Arrecifessä, ei ole lainkaan huvivenesatamaa, vain ainoastaan kaupungin keskustassa, Castillo San Cabrielin linnoituksen suojaama ankkuripaikka.

Arrecifen ankkuripaikka
Merivesi on suolaista. Maapallon toiseksi suurimman valtameren Atlantin suolapitoisuus on noin 3,5 %. Vertailun vuoksi Itämeri lahtineen, joka on oikeastaan murtovesialuetta, suolapitoisuus on noin 0,7 %. Lyhyenkin merimatkan jälkeen veneen rakenteet värjäytyvät suolavedestä harmaaksi. Suolasumu tunkeutuu kaikkialle, kädet ja vaatteet tuntuvat tahmeilta, sitä kulkeutuu kenkien pohjista veneen sisätiloihin ja suolaiset pinnat kuivuvat erittäin hitaasti ja se aiheuttaa helposti hapettumia mm. sähkölaitteisiin. Kuivuessaan esim. reelinkiputkien alapinnoilla ja kansilla suola kiteytyy kristallimaisiksi rakeiksi. Jopa tehdasvalmisteisiin veneen heloihin värjäytyy nopeasti ruosteen värisiä laikkuja, joita on aika-ajoin puhdistettava ja kiillotettava. Niinpä satamaan tultaessa "peinkillerin" (=kiinnitysoluen) jälkeen ensitöiksi vene huuhdellaan makealla vedellä ylhäältä alas ja keulasta perään. Toistaiseksi suola ei ole aiheuttanut veneessämme laitevikoja.

Puhdistettu ja kiillotettu dorade
Lomamme suolavesien äärellä jatkuu edelleen.

Lämpömittarin lukema tutkatolpassa iltapäivällä +30


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti