Herätys yläveden aikaan klo 05:00. Vartin päästä kutsuimme VHF:llä sulkuvahtia ja pyysimme lupaa ajaa sulkuun. Vastauksena saimme, että odottakaa n. puoli tuntia. Loppujen lopuksi odotus venyi kahden tunnin mittaiseksi, odotusta saatteli vielä kunnon sadekuuro. Samanaikaisesti sulkuun ajoi kanssamme hinaaja ja kaksi purjevenettä. Sulutus kesti noin puoli tuntia. Portin auettua otimme suunnaksi Elben suulla olevan Cuxhafenin kaupungin, jonne matkaa tulisi kertymään 19 mailia. Oli todella vapauttava tunnelma sammuttaa Beke ja nostaa purjeet monen matkapäivän jälkeen. Hyvä sivutuuli yhdistettynä myötävirtaan nosti nopeutemme ajoittain yli 9 solmuun, mainittakoon tähänastinen nopeusennätys, joka oli Skarvenin suoralla 7,3 solmua. Ilmassa oli käsin kosketeltava tunne siitä, että olimme saavuttaneet yhden matkamme virstanpylvään. Taakse jäivät Suomenlahti ja Itämeri ja nyt edessämme aukeaa huomattavasti suuremmat merialueet voimakkaine vuorovesineen ja virtoineen.
Elben suisto on matalarantainen, jota reunustaa viljelysalueet lehmine ja lampaineen. Suisto-alue levisi paikoin niin suureksi, että toista rantaa ei näkynyt. Toinen toistaan suuremmat laivat ajoivat molempiin suuntiin jatkuvana virtana. Selvästi aisti, että Hampurin satama Elben yläjuoksulla on maailman kauppamerenkulun solmukohtia.
Cuxhafenin kohdalla laskimme purjeet ja ajoimme aallonmurtajan aukosta sisään. Marinaksi valitsimme ”Cuxhafen Alter Hafen” Brünsbüttelissä saksalaisharmaapäältä saamamme perusteellisen selvityksen jälkeen. Vinkki osoittautuikin hyväksi. Satamaan pääsy edellytti yhteydenottoa VHF:llä siltavahtiin. Silta avautuu tasa- ja puolen tunnin välein pyynnöstä. Marina on keskellä kaupunkia, palvelut lähellä ja kaikilta tuulilta suojainen ja hyvin rauhallinen. Täällä vaihdoimme suomalaisen Kosan-kaasusysteemin camping-kaasuksi. Venetarvikeliikkeestä saimme kaasupullon lisäksi erinomaista palvelua. Koska liikkeessä ei ollut pulloon tarvittavaa regulaattoria ja lähin ostopaikka oli monen kilometrin päässä, lähti ystävällinen liikkeen työntekijä kuljettamaan meidät veloituksetta kaivattuun tarvikeliikkeeseen ja vielä lopuksi toi meidät kantamuksinemme takaisin satamaan. Cuxhafenissa meren läheisyys on leimallista kaikkialla, harvassa on ne kauppaliikkeiden näyteikkunat, joita ei ole koristeltu meriaiheisesti.
Cuxhafenin marinan avattava silta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti