22.6. Wangerooge

Lähtö Cuxhafenista klo 05:00 ylävedellä länteen. Etapiksi valitsimme Friisien saarten itäisimmän saaren Wangeroogen, joka on tunnettu saksalaisten suosimana kylpylä- ja rantalomakohteena.  Alkumatkalla jouduimme kiertelemään useita kalastusaluksia, jotka vetivät laahusnuottia alustensa sivuilla.  Pohjanmerelle päästyämme puhalteli lounainen niin pontevasti, että saatoimme ensimmäistä kertaa tällä matkalla laittaa isoon purjeeseen reivin. Alkumatkan myötävirta vaihtui noin solmun vastavirraksi, joka yhdistettynä mainingin vastaiseen suuntaan aiheutti sen, että tuulen alkaessa tyyntyä jouduimme ajamaan toisen halssin koneen avustamana ja toisen purjehtien.

Wangeroogen pohjoisesta satamaan johtava väylä oli merkitty hyvin poijuin, mikä olikin tarpeen koska alavedellä väylä osittain muuttuu meillekin liian matalaksi.  Näimme alavedellä paljastuvilla hiekkasärkillä makailevan kasapäin hylkeitä ja yksi veijari kävi kurkistelemassa meitä venhomme perän takana. 

Wangeroogen saari on Friisien saarien itäisin saari ja se on noin 10 km pitkä ja 2 leveä, matalarantainen, pensaikkoa kasvava, hiekkadyynien muovaama ja osittain luonnonsuojelualuetta oleva lomasaari.  Friisien saariryhmän erottaa Saksan pohjoisrannikosta noin kolmen mailin levyinen merenselkä, joka alaveden aikana kuivuu lähes kokonaan!  Saarella on pieni lentokenttä ja pienen sataman ja kaupungin keskustan välillä kulkeva rautatie. Yläveden aikaan saarelle ajaa yhteysalus tuoden saarelle matkailijoita ja tarvikkeita.  Saareen tutustuimme vuokraamalla polkupyörät, joilla kiersimme lähes koko saaren.  Kolmen viranomaisauton, yhden traktorin ja parin sähköauton lisäksi emme nähneet muita kulkupelejä kuin polkupyöriä. Lapset ja vähän laiskemmat koirat oli istutettu polkupyörän perässä vedettäviin pikku kärryihin. 

Voipuneina päivän ponnistuksista nautimme tällä kertaa Pintan päivähuoneessa perin saksalaisen päivällisen, joka koostui pannulla kypsäksi paistetusta mehevästä tuore-bratwurstista, parsamuhennoksen ja hapankaalin kera. Wursti huuhdeltiin alas pilssin viileydestä esiin kopeloidulla Warsteinerillä.

Juhannusaatto olisi huomenna mutta Saksassa sitä ei noteerata millään tavalla ja jäämme viettämään juhannusta tälle länsituulten riivaamalle saarelle.

Friisien saarten niittymaisemaa

18.6. – 22.6. Brünsbüttel – Cuxhafen

Herätys yläveden aikaan klo 05:00. Vartin päästä kutsuimme VHF:llä sulkuvahtia ja pyysimme lupaa ajaa sulkuun.  Vastauksena saimme, että odottakaa n. puoli tuntia. Loppujen lopuksi odotus venyi kahden tunnin mittaiseksi, odotusta saatteli vielä kunnon sadekuuro.  Samanaikaisesti sulkuun ajoi kanssamme hinaaja ja kaksi purjevenettä.  Sulutus kesti noin puoli tuntia.  Portin auettua otimme suunnaksi Elben suulla olevan Cuxhafenin kaupungin, jonne matkaa tulisi kertymään 19 mailia. Oli todella vapauttava tunnelma sammuttaa Beke ja nostaa purjeet monen matkapäivän jälkeen.  Hyvä sivutuuli yhdistettynä myötävirtaan nosti nopeutemme ajoittain yli 9 solmuun, mainittakoon tähänastinen nopeusennätys, joka oli Skarvenin suoralla 7,3 solmua.  Ilmassa oli käsin kosketeltava tunne siitä, että olimme saavuttaneet yhden matkamme virstanpylvään.  Taakse jäivät Suomenlahti ja Itämeri ja nyt edessämme aukeaa huomattavasti suuremmat merialueet voimakkaine vuorovesineen ja virtoineen. 

Elben suisto on matalarantainen, jota reunustaa viljelysalueet lehmine ja lampaineen.  Suisto-alue levisi paikoin niin suureksi, että toista rantaa ei näkynyt. Toinen toistaan suuremmat laivat ajoivat molempiin suuntiin jatkuvana virtana. Selvästi aisti, että Hampurin satama Elben yläjuoksulla on maailman kauppamerenkulun solmukohtia.

Cuxhafenin kohdalla laskimme purjeet ja ajoimme aallonmurtajan aukosta sisään. Marinaksi valitsimme ”Cuxhafen Alter Hafen” Brünsbüttelissä saksalaisharmaapäältä saamamme perusteellisen selvityksen jälkeen. Vinkki osoittautuikin hyväksi. Satamaan pääsy edellytti yhteydenottoa VHF:llä siltavahtiin.  Silta avautuu tasa- ja puolen tunnin välein pyynnöstä. Marina on keskellä kaupunkia, palvelut lähellä ja kaikilta tuulilta suojainen ja hyvin rauhallinen.  Täällä vaihdoimme suomalaisen Kosan-kaasusysteemin camping-kaasuksi. Venetarvikeliikkeestä saimme kaasupullon lisäksi erinomaista palvelua.  Koska liikkeessä ei ollut pulloon tarvittavaa regulaattoria ja lähin ostopaikka oli monen kilometrin päässä, lähti ystävällinen liikkeen työntekijä kuljettamaan meidät veloituksetta kaivattuun tarvikeliikkeeseen ja vielä lopuksi toi meidät kantamuksinemme takaisin satamaan. Cuxhafenissa meren läheisyys on leimallista kaikkialla, harvassa on ne kauppaliikkeiden näyteikkunat, joita ei ole koristeltu meriaiheisesti.

Cuxhafenin marinan avattava silta

16.6 – 18.6. Holtenau – Brünsbüttel (Kielin kanava)

15. päivä illalla ajettiin mailin matka Holtenauhun odottamaan seuraavana aamuna kanavaan pääsyä.  Saimme hyvän kylkipaikan Holtenausta kanavan sulkuportin kupeesta. Satamakapteeni velotti paikasta 8 euroa.  Kaupunki oli mitä viehättävin koristeellisine taloineen ja hoidettuine puutarhoineen, joissa monen metrin korkeuteen ulottuvien köynnösruusujen kukinta oli parhaimmillaan. Rantamakasiinien edessä oli laituriin kiinnitettyinä useita vanhoja, hienosti hoidettuja erikokoisia purjelaivoja ajalta, jolloin laivat olivat vielä puuta ja miehet rautaa.  Ruokavarastoja täydennettiin mm tuoreilla mansikoilla ja mieltä nostatti ajatus tulevasta kanavamatkasta.

Aamulla kello herätti miehistön klo 7.  Lähtörutiinien jälkeen ajoimme sulkuportin odotusalueelle.  Sulkuportin signaalivalot vaihtuivat valkoisiksi, merkiksi ajaa saman tien sulkuun, johon meidän lisäksi tuli vain kaksi muuta venettä.  Kiinnitimme venhomme sulkuportin oikeassa reunassa olevaan matalaan ponttoonisiltaan ja välittömästi kiinnityksen jälkeen kapteeni kiipesi tikkaita sulun reunalle ja sieltä satamakonttorin yläkertaan maksamaan kanavamaksun (12€). Mitään muita muodollisuuksia ei tarvittu vaikka olimme varautuneet erilaisten sertifikaattien esittämiseen.  Sulkuportti sulkeutui takanamme nopeasti emmekä ehtineet huomata vedenpinnan laskua tai nousua lainkaan. Kanavan pituus on 54 mailia ja huviveneet saavat kulkea tähän aikaan vuodesta kanavassa klo 02:30 -  22:00. Kanavan vartta reunustavat enimmäkseen lehtipuumetsät, rannan kaislikossa uiskenteli runsaasti erilaisia vesilintuja, jotka laiskasti uivat pois edestämme.  Siellä täällä eteemme avautui kylämaisemia sekä laajoja peltoalueita. Matkan varrella on vain yksi suurempi kaupunki, Rensburg, jossa pidimme lounastauon.  Kanavan leveys vaihtelee n. 50 metristä muutamaan sataan metriin.  Kanavan yli kulkee vain muutama suurempi silta mutta losseja on sitäkin enemmän.  Erilaisia laivoja tuli ja meni verkkaiseen tahtiin ohitsemme.  Huviveneliikenne vilkastui jonkin verran päivän aikana.  Ajankohtaan nähden liikenne oli mielestämme yllättävän rauhallista, vastoin odotuksiamme.  Illalla kello 20 saavuimme Brünsbütteliin,  Kanal yacht Harbour –satamaan, joka sijaitsee välittömästi ennen sulkuporttia.  Olimme käyttäneet matkaamme 12 tuntia.

Kanal yacht Harbour –sataman sijainti on mielenkiintoinen koska vain kivenheiton päässä laituripaikastamme voi nähdä erilaisten alusten kulkua kanavalla.  Marinassa ei ole tällä hetkellä satamakapteenia, eikä laituripaikasta siten velotettu mitään myöskään sähköstä eikä vedestä tarvinnut maksaa. Laiturissa olo-aika on rajattu neljään vuorokauteen. 

Seuraavalla etapilla Brünsbüttelistä Cuxhafeniin joutuisimme meille ensimmäistä kertaa tekemisiin vuorovesien kanssa.  Niinpä lähtöä edeltävänä iltana kuului kajuutastamme armoton vuorovesitaulukoiden ja virtauskarttojen kahina.

Kielin kanavaliikennettä

Holtenaun rakennuskantaa

13.6. Burgtiefe – Sporthafen Stickenhörn

Selvästi huomaa, että olimme saapuneet väestötiheydeltään vilkkaammalle alueella, veneiden määrä on moninkertaistunut. Lähtöpäivänä 13.6 vastaan tuli Fehmarnin sillan paikkeilla kotkalainen Iiris vene matkalla itäänpäin. Matkalla oli tarjolla, kuten tavallisesti, kaikkea keliä, ravakkaa tuulta alkumatkasta, joka heikkeni matkan edistyessä ja peilityyntä. Vastaantulijat olivat enimmäkseen hollantilaisveneitä.

Puolenyön aikaan saavuimme Sporthafen Stickenhörnin satamaan, josta on muutama maili Kieliin, ravakan sadekuuron ja tuulen puuskan saattelemana. Seuraava päivä oli veneen huoltopäivä, öljyn-ja polttoainesuodattimien vaihto sekä veneen siivous. Merkillistä, kuinka paljon on riittänyt päivittäin puuhastelua näinkin pienessä venhossa.

    

Stickenhörnin rauhallisessa ja siistissä satamassa on liki 400 venepaikkaa, etupäässä paikallisia veneitä. Olemme saaneet pasikoida pesutiloissa kaikessa rauhassa, muita lajitovereita ei ole näkynyt! Tarkoituksemme on vielä ehtiä Kielin kanavaan ennen viikonloppuna (18.6) alkavaa Kieler Wochea, jonka valmistelut näyttävät olevan jo täydessä vauhdissa, hilfe!

Sporthafen Stickenhörn

12.6. Gedser, Lystbådehav (Tanska) – Burgtiefe, Fehmarn (Saksa)

Tarkoitus oli alun perin matkata länteen Tanskan puolella mutta jouduimme tekemään muutoksen matkasuunnitelmaan kesken kaiken koska säätiedotuksen lupaamaa tuulta ei tullutkaan joten otimme suunnaksi etelän ja siellä Fehmarin saaren Saksan puolella.  Matka sujui moottorilla tyynessä ajaen. Tanskan ja Saksan välillä matkamme varrella oli valtaisa tuulimyllypelto, merestä nousi kymmenittäin tuulimyllyjä suorissa riveissä suorakaiteen muotoisella alueella. Burgtiefen marinassa kiinnityimme tolppapaikalle ympyränmuotoiseen laituriin. Marinassa oli kohtuullinen palvelutaso mutta sielläkään ei ollut käytettävissä wlan-yhteyksiä kuten ei edellisissäkään viimeisimmissä satamissa, jokaisessa kuulemma yhteydet ovat jo suunnitelmissa mutta vielä vähän vaiheessa. Satamassa oli pääasiassa paikallisia veneitä ja muutama hollantilainen vierasvene. 

Fehmarnin saaren, yhdistää mantereeseen korkea silta, korkeudeltaan 22 m. Aikanaan kun  pohdimme tätä reittiä Kielin kanavan suuntaan, epäilimme josko mahtuisimme karttaan merkityn sillan alta. No hyvinhän meidän 12 metrin korkuinen venhomme mahtui sillan alta. 

Tuulivoimalapelto

11.6. - 12.6. Klintholm – Gedser, Lystbådehav (Tanska)

Matka kohti Gedseriä alkoi koneella ajaen lähes tuulettomassa säässä. Muutamat itätuulen henkäykset saivat meidät yrittämään edetä purjein ja jopa genaakkerin kanssa mutta pian tuulen kadotessa oli ne taas rullattava kasaan. Genaakkeri on ollut oiva lisä purjevarustukseemme, vaikka välillä avotila muistuttaa ehkä enemmänkin spagettikattilaa lukuisine naruineen.

Muutama maili ennen Gedserin satamaa alkoi viimein tuulla W 10 m/s, mikä lisäsi haastetta kiinnittää vene laituriin tolppien väliin tuulen puhaltaessa suoraan sivulta. Hieman ennen sataman pitkää sisääntuloväylää näimme meille jotain ennen kokematonta. Veneen ympäriltä kuului outoja tuhahduksia. Äkkäsimme veneen perässä tumman, noin puolitoista metriä pitkän hahmon, jonka selässä erottui kolmiomainen evä, kyseessä lienee ollut pyöriäinen. Veijari(t) ilmestyi milloin perän takaa, keulasta tai veneen kyljeltä ihmettelemään outoja kulkijoita noin vartin ajan.

10.6. - 11.6. Smygehamn – Klintholm, Moen (Tanska)

Aamusta matkalla Moen saarelle Tanskaan puhalsi kerrankin raikas länsituuli 10-14 m/s ja aluksemme suunta oli 230 astetta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja koski kohisi BB-puolen partaalla, meno oli nautittavaa. Iltapäivällä eteemme nousi merestä Moen saaren pohjoiskärjen korkeat mereen putoavat valkoiset kalkkikivikalliot. Pohjoiskärjen ohitettuamme maisema vaihtui avaraksi peltomaisemaksi.

Klintholmin satama jakautuu kala- ja huvivenesatamaan. Huvivenesatama koostuu lukuisista laitureiden kehystämistä pikkupoukamista, joiden rannat ovat täynnä punatiilisiä, valkoisin ikkunapuittein somistettuja kaksikerroksisia lomapensionaatteja. Ensimmäistä kertaa matkamme aikana veneiden kiinnityssysteemi oli paalukiinnitys. Keula kiinnitetään laituriin ja peräköydet kiinnitetään suuriin puutolppiin. Venekannasta enemmistö oli saksalaisia ja kakkossijaa pitivät hollantilaiset. Tähän mennessä satamissa yleensä on edellytetty kortin sijaan maksua käteisellä. Klintholmissa valuutaksi kelpasi Tanskan kruunun lisäksi myös eurot.



Smegehamnin toimiva majakka





8.6. - 10.6. Simrishamn – Smygehamn

Lähtöpäivän aamuna oli mitä sankin sumu.  Neuvosto päätti, että emme lähde vielä minnekään.  Päätimme tarkastella tilannetta uudelleen pidennetyn kahvitauon jälkeen, jolloin päätös oli yksimielinen lähdön puolesta.  Tutkan näyttö säädettiin mailin skaalalle ja karttaplotterin näytöllä näkyvät ais-maalit. Köydet irti ja etenimme moottorilla hiljaa aallonmurtajan aukolle.  Sumu oli niin sakea, että silmin ei kunnolla erottanut aallonmurtajan sisääntuloportin reunoja.  Tavoitteemme oli ajaa 10 mailia etelään ja sen jälkeen länttä kohti Skånen kaakkoisnurkkaa.  Liikenne oli poikkeuksellisen hiljaista ja tutkassa näimme muutamia aluksia.  Skånen kaakkoispuolella tuuli E 7 m/s virisi, jolloin nostimme purjeet ja arvelimme sumun hälvenevän mutta sumu jatkui vielä noin tunnin verran.  Yht’äkkiä aurinko tuli näkyviin sumuverhon takaa ja pohjoisen puolella avautui  Skånen kumpuileva rannikko, jossa näimme rypsipeltojen orastavan keltaiset kukinnot ja laajat lehtipuumetsiköt.  Loppumatkan purjehdimme spiiratulla virsikirjalla reippaassa itätuulessa.

Illalla saavuttaessa Smygehamniin, joka on Ruotsin eteläisin piste, jostain taas ilmestyi ukkoskuuro ja pääsimme kiinnittymään sataman laituriin sateessa kuten edellisessäkin satamassa. Satamakapteeni oli paikalla ja viittelöi meille sopivan aisapaikan.  Keskustellessamme satamakapteenin kanssa, ilmeni, että hän oli useita kertoja vieraillut jo taaksejääneen merimiesuransa aikana Kotkan ja Haminan satamissa.  Nyt Dieter hoiteli tunnollisesti tämän valtaväyliltä syrjään jääneen pienen marinan asioita. Kouluruotsilla ei ollut suurtakaan merkitystä Skånen alueella paikallisväestön murretta kuunnellessamme.
  

Kauniilla Skånen peltomaisemilla oli toinenkin puolensa.  Marinassa uiskenteli pahimmillaan 10 senttiä paksuja ja suurimmillaan noin metrin halkaisijaltaan olevia, pahalle haisevia levälauttoja. Aikansa kelluttuaan lautat vajosivat pohjaan, josta ne jonkin ajan kuluttua pullahtivat pintaan kaasukuplina. Haiseva leväkasvusto oli monin paikoin niin sakeaa, että marinasta pois lähdettäessä moottorin merivesisuodatin tukkeutui kaksi kertaa. Mutta onneksi suodattamien pesu meillä ei ole mitään outoa hommaa edes aamuseitsemältä.

Simrishamnin aamu-uninen katu

6.6 - 7.6 Karlskrona - Simrishamn

6.6. Ruotsin kansallispäivänä, aamulla tankkauksen jälkeen, suunnaksi otettiin Simrishamn, joka on keskiaikainen pikkukaupunki Skånen kaakkoisnurkalla. Keli oli mitä suotuisin purjehduksellemme, sininen pilvetön taivas, tuuli E 7 m/s ja suuntamme 230 astetta. Purjeiden ja tuuliperäsimen säädön jälkeen emme koskeneet ruoriin ennen iltapäivää. Tyytyväisinä nyökkäilimme toisillemme, että kyllä purjehduskin osaa olla helppoa hommaa. Illalla tuuli oli kuitenkin puhaltanut päiväkiintiönsä täyteen ja hyvä matkavauhtimme hyytyi pikkuhiljaa. Matka-aikaamme venytti lisäksi eteemme ilmestyneet lukuisat kalapyydykset, joita jouduimme kiertelemään. Auringon jo mentyä mailleen nousi idästä tummanpuhuva ukkosrintama. Illan vaihtuessa yöksi kaarsimme Simrishamnin sataman aallonmurtajan suojaan salamanvälähdysten saattelemana. Matkaa kertyi 60 Nm ja aikaa kului 12 tuntia.

Viehättävässä Simrishamnin kaupungissa kaikkialle tunkeutuva kalanhaju kertoo ytimekkäästi kaupungin pääelinkeinoksi, hedelmien viljelyn lisäksi, kalanjalostuksen. Suurehkosta kalasatamasta, marinan vierestä, suuntasi päivittäin merelle lukuisat nykyaikaiset troolarit. Täytyihän meidänkin tutustua suureen ruotsalaiseen herkkuun: silliin. Niinpä aamulla varhain marssi määrätietoisin askelin kaksi kymiläistä kalaruuan ystävää kalasatamaan tekemään ostoksia.

Pintan byssassä oli iltapäivällä tarjolla uudet perunat, savulohi ja –silli, jotka nopeasti hävisivät nälkäisten kymiläisten ahnaisiin kitoihin. 

Kaikki tahtoo kalastaa

3.6 - 4.6 Vändburg - Karlskrona

Tuulien puolesta tällä etapilla ei ole paljon kerrottavaa. Alkumatkasta riitti tuulta Hoburgin majakan tasalle mutta sen jälkeen koko loppumatkan jouduimme ajamaan koneella pitkin peilityyntä Itämerta. Ainoa hyöty tyynestä merestä on, että keittiörutiinit sujuvat verrattomasti helpommin.

Itämeren pinta kahden matkapäivän aikana

Villapipo vaihtui heti alkumatkasta lippikseen ja muutenkin tuli mieleen ensikerran matkan aikana etsiä garderobista  kevyempiä varusteita. Aurinko paistoi päivisin täysin pilvettömältä taivaalta. Itämerelläkin tavara kulkee, laivat kulkivat katkeamattomana nauhana reittijakovyöhykkeellä.  Merilintuja näkyi siellä täällä ja Ölannin eteläkärjen kohdalla oli vedessä satoja uroshaahkoja.

Karlskronaan sisääntulo muistuttaa etäisesti saapumista Helsinkiin.  Sisääntuloväylää reunustavat linnakkeet, jotka muistuttavat tämän päivän kulkijaa muinaisesta Ruotsin merimahdista.  Kaupunki on perustettu vuonna 1680 laivastoasemaksi. Nykyäänkin siellä on Ruotsin sotalaivaston päätukikohta.  Tarkkaan vartioitujen aitojen takaa tähystelimme silmät tapin nokassa sukellusveneiden torneja ja erikoisen näköisiä, tutkassa näkymättömäksi suunniteltuja häiveohjusveneitä. Karlskronan keskustaajama on rakennettu saarille, joista suurimmassa, Trossössä, on varsinainen keskusta ja kaupungin vanhimmat osat. Kiinnityimme Tallebryggan vierassataman ponttoonilaituriin, joka antaa mainion suojan kaikilta tuulilta.  Sataman huoltorakennuksessa saa suihkun ruotsalaiseen tapaan laittamalla 5 kruunun kolikon automaattiin ja vettä tulee tasan 3 minuuttia - pracktisch.  Satamassa oli lisäksemme yksi suomalainen purjevene, pääasiassa veneet olivat ruotsalaisten lisäksi saksalaisia. Karlskronan kaupunki on vanhoine rakennuksineen ja puistikkoineen perin viihtyisä lomakohde. Karlskronan autokanta oli huomattavasti kirjavampi verrattuna Vändburgiin, jossa näimme kyllästymiseen asti pelkkiä Volvoja.

31.5 - 2.6 Kuressaari - Vändburg, Gotland

Lähtöpäivän aamu oli kaunis ja ilma alkoi ensikerran tuntua lämpimältä. SE 4 m/s antoi alkutahdit merimatkalle, joka ulottuisi Gotlannin eteläkärkeen Vändburgin vierassatamaan. Tuulta riitti mukavasti aina Riianlahden suuaukolle asti, jonka kohdalla se tyyntyi ensin kokonaan ja muuttui puuskittaiseksi. Etenimme vuorottain välillä ajaen 5 minuuttia moottorilla kunnes taas uusi tuulen puuska työnsi venhoamme kappaleen matkaa eteenpäin. Muutaman tunnin kuluttua saimme ennusteiden mukaisen SE 7 m/s matkaamme jouduttamaan. Tuuliperäsin ohjasi eleettömästi, ilta pimeni yöksi, Riianlahdelle kulkevien laivojen silhuetit katosivat ja Ventspilsin kaupungin valot pikkuhiljaa hiipuivat horisonttiin koillisessa.

Tuulta riitti aamupäivään, jonka jälkeen se alkoi tasaisesti heikentyä tyyntyen lopulta kokonaan.

Käynnistimme moottorin ja ajoimme ”economy speediä”, joka meille tarkoittaa moottorin käyttöä 1500 1/min. Tuolloin nopeutemme on reilut 4 solmua ja polttoaineen kulutus alle kaksi litraa tunnissa. Iltapäivällä tuuli uudelleen virisi tällä kertaa luoteesta ollen n. 2 – 3 m/s. Nostimme genaakkerin, joka jaksoi pari tuntia vetää meitä eteenpäin. Lopulta tuuli tyyntyi kokonaan ja merenpinta muuttui peilityyneksi. Käynnistimme moottorin, ylitimme Gotlannin kaakkoiskärjen kiertävien alusten reittijakovyöhykkeen ja jatkoimme matkaamme kohti etappiamme. Kuuden tunnin koneajon jälkeen, hieman yli puolenyön, kiinnityimme viimein Vändburgin aallonmurtajan suojaan. Kesäyö oli kirkas, taivaalla loisti tähdet ja satakielten sykähdyttävä laulu kaikui rantapensaikosta. Etappimme pituus oli 166 Nm ja kesti n. 40 tuntia.

Vändburgin satama on suojainen ja sisään johtaa valaistut linjat. Paikalla oli ainoastaan SAR-pelastusalus ja kaksi paikallista venettä. Huoltotilat ovat satamakonttorirakennuksessa. Paikka on sijaintinsa puolesta erinomainen etappisatama. Teimme virkistäviä kävelyretkiä lähikylään ja lähiympäristöön. Kesäisen päivän kruunasi Pintan byssassä valmistettu dinner, joka koostui, vaikka Kaarle Kustaan laulumailla oltiinkin, virolaisesta perinneruuasta ”lihapallid omas mahlas”. Maittava ateria huuhdottiin alas hilpeällä Saku beerillä.


Vändburgin wanhan kalasataman rakennuskantaa ajalta, jolloin sillin? hinta oli vielä kohdallaan